Can I wear…nothing?

Minulla on on/off-rakkaussuhde etelä-Kalifornian kesään ja aurinkoon. Suomen reissulta palatessa osasin odottaa kovia helteitä, mutta täytyy kyllä myöntää, että en muistanut lämpötilan kohoavan näin ylös. Ulkona on ihan älyttömän kuuma. Losi on vuorien (ja meren) ympäröimä, joten lämpötila pukkaa kohoamaan todella paljon toisinkuin tuulisissa rantakaupungeissa. Santa Monicassa ja rannalla ylipäätään on lähes aina muutama aste kylmempi kuin kaupungin ytimessä ja meidän koti on niin, ettei täällä tuule lähestulkoon koskaan. Vaikkakin tuskastun helposti ulkona ollessa kun juuri pessyt hiukset ovat hiestä märät ja otsaa pitää taputella paperilla koko ajan niin en vaihtaisi tätä lämpöä mihinkään. Ihmiset ovat tietty erilaisia, mutta jotenkin Suomen lauhoista kesäsäistä lähteneenä arvostan Kalifornian aurinkoa enemmän kuin paikalliset, aurinkoon tottuneet ihmiset.

Upea sää ulkona on parasta mitä voin pyytää, mutta tuo se omanlaisia ongelmiakin. Monena aamuna meinaa toivon, että voisin lähteä ilman vaatteita 😀 Tai no bikinit päällä säädyllisyyden vuoksi… Mukavuuspukeutuminen tarkoittaa niin montaa eri asiaa ja tilannetta, mutta kyllä paahtava kuumuus saa ainakin omalla kohdallani miettimään vaatetuksen mukavuutta yhtä paljon kuin jäätävään talvisäähän mennessä – ellei jopa enemmänkin. Ulkona kun on niin epämukavaa mennä jos kuumat mustat nahkashortsit hinkkaavat tai pellavapaita on kuin sauna. Vaatteiden materiaalilla ei ole koskaan ollut sen suurempaa merkitystä pukeutumisessani, mutta nyt kyllä yritän etsiä mahdollisimman kevyitä (mutta peittäviä) ja hengittäviä vaatteita. Jos kenelläkään on mitään vaatemerkkiä ässänä hihassa ja tietää heidän valmistavan kuumuuteen sopivia vaatteita niin pliis vinkatkaa vaikka kommenttiboksissa! Ei tämä tokikaan ole ensimmäinen kerta kun kuumassa kelissä olen mutta viikon pari lomamatkat ovat niin eri juttu kuin tässä ilmastossa eläminen. Sitä välillä tulee niin turhautuneeksi kun kuumuus jatkuu kuukausia ja joka aamu on sama “vaatteilla vai ilman” dilemma!

Enkelten kaupungin kesät voivat olla todella kuumia, mutta en haluaisi viettää kesääni missään muualla! <3


I have an on again-off again relationship with Southern California Summers. After our trip to Finland, we came back to boiling hot L.A. I gotta admit, I didn’t remember it gets this hot, so I was totally surprised by the super hot weather! In case you haven’t caught my point yet, it is too-hot-outside ! L.A. is situated between mountains (and the sea) so it does make sense that here is super hot. We live in the city and not at the beach where the temperature is usually a few degrees cooler than here, and I swear sometimes it feels like we’re in a human toaster. It’s never really windy and if it is, it’s not a cold ocean breeze, but hot sun blowing on your skin. Wanna experience an LA summer? Turn on your blow dryer, set it to as hot as it can go, then point it at your face. Even though I sometimes get frustrated when my recently washed hair gets all sweaty and I need to dry my forehead every two seconds, I wouldn’t change anything. Coming form Finland where summers aren’t that hot, I absolutely appreciate this hot Cali weather.

Even though the weather is amazing, it does bring some little problems with it. Namely, every morning I wish I could leave without having to put clothes on 😀 Or maybe bikinis just to be modest… Dressing comfortably means so many things, and it varies by occasion, but in this hot climate, I want to feel just as comfortable as I would if I were to go outside during the winter – or maybe even more. It is so uncomfy to be in this hot weather and to wear something like black leather shorts and a shirt made of linen because it feels like a sauna! I’ve never really cared about the material of my clothes until now. I’d do anything to have a closet of clothes that are light and breathable enough, but also cover things and aren’t see-through. If anyone knows a brand that makes clothes like I just described, please shoot me a message or leave a comment to let me know! This isn’t the first time when I’m in this hot climate, but a 1-2 week vacation is so different from living it. It’s getting a tiring when the heat is here for months and I have to battle with the same “clothes or no clothes” dilemma every single morning!

Sometimes summers can be hot and sticky in L.A. but I wouldn’t summer anywhere else! <3

Share:
Share

Leave a Reply