MY DAY AT THE KYLIE COSMETICS POP-UP STORE OPENING

Hyvät tuotteet… huono Kylie.

Sitä olisi kuvitellut, että kun Kylie avaa kosmetiikkakauppansa, joka on hänen suurin saavutus tähän asti, hän olisi paikalla tervehtimässä, kiittämässä ja viihdyttämässä levottomia fanejaan. Kertaakaan Kylie ei osoittanut kiitollisuuttaan uskollisia faneja kohtaan, mikä tuli suurena yllätyksenä. Aikaisemmilla Kylien julkisilla tapahtumilla hän on ottanut faninsa paljon paremmin huomioon. Tänään kuitenkin Kylie oli etäinen eikä turhaan peitellyt välinpitämättömyyttänsä.

SONY DSC

5.00 Herätyskello soi ja alan valmistautumaan huikeaan, jännittävään päivään. Timin sisko on meillä yökylässä, koska menemme yhdessä Kylie Cosmetics kaupan avajaisiin ja lähdemme aikaisin aamulla.

6.00 Automme starttaa ja kurvaamme pois kotipihasta. Toivottavasti vältetään Losin pahin ruuhka!

SONY DSC

7.50 Ollaan perillä Westfield Topanga -ostarilla. Ovet ovet auenneet jo aamulla kuudelta. Ryntäämme sisään etsien Kylien kaupan jonon päätä ja huomaamme, että sadat ihmiset ovat jo paikalla. Emme osanneet odottaa näin suurta väkijoukkoa, sillä leirintä ostarin edessä edeltävän yönä oli kiellettyä.

8.45 Pitkän odotuksen jälkeen, Kylie kävelee kauppansa ovista meidän joukkoon! Kylien ympärillä on vartijoita, pitäen huolen että kohtaamiset fanien kanssa käyvät ongelmitta. Kylie tervehtii muutamaa ensimmäistä faniaan, jotka ovat olleet jonossa ulko-ovien ulkopuolella aamu kolmesta asti. Nämä onnekkaat saavat otettua selfieitä Kylien kanssa. Suurin osa ihmisistä ei nää edes vilahdustakaan Kyliestä, ennenkuin hän jo lähtee paikalta.

SONY DSC

SONY DSC

SONY DSC

9.15 Minä ja kaksi muuta tyttöä ollaan erään toimittajan haastateltavina!! Koko päivä on jo ollut niin jännittävä ja uskomaton. En voi uskoa, että vielä tällainen “kirsikka kakun päälle” kruunaisi  päivän. PS. toimittaja oli utelias kotimaastani. (Toivottavasti) annoin hyvän kuvan suomalaisista hah! Linkkaan nettisivut heti kun haastattelu julkaistaan.

10.15 20 ensimmäistä shoppaajaa päästetään Kylien kaupan uumeniin. Heille annetaan puolituntia aikaa olla Kylien buduaarissa. Ne, jotka ovat ostaneet tunnukset Kylien nettisivuille, pääsivät tutustumaan kauppaan ensimmäisinä ennenkuin ovet virallisesti aukaistiin kello kymmenen.

SONY DSC

12.45. Kylie, Tyga, Jordyn Woods ja Kris Jenner saapuvat paikalle! Koko ostoskeskus on sekasorron keskellä. Kaikki huutavat Kylien nimeä tai “me rakastamme sinua Kylie”. Kaaoksessa aidat, jotka erottavat odotusjonot, kaatuvat. Kylie lähestyy seurueensa kanssa ja huudot vaihtuvat yhtenäiseen “Kylie! Kylie! Kylie!” -messuun. Ryhmä siirtyy kaupan sisälle, jossa innokkaat fanit odottavat Kylietä. Kylie ei näytä olevan kiinnostunut ottamaan selfieitä faniensa kanssa saatika minkään näköistä kontakia. Suurimman sekamelskan lamaantuessa huomaamme, että järkyttävän suuri määrä ihmisiä on ohitellut jonossa. Vartijat ja osa Kylie Krewn jäsenistä alkavat selvittää kuka ohitteli ja ketä.

–  Kylie Cosmetics tiimi tarjoili koko päivän ilmaisia juomia ja pikkupurtavia. –

SONY DSC

16.15 Siirrymme jonotusosion viimeisimpään osuuteen. Enää pitäisi mennä noin kaksi tuntia kunnes pääsemme Kylien paratiisiin.

18.00 Vihdoin! Meidän 20 hengen ryhmä siirretään ovien viereen odottamaan sisäänpääsy. Meille annetaan rannekkeet, jotka mahdollistavat pääsyn kauppaan. Viimeiset ohjeet annetaan. 20 minuuttia aikaa shoppailla. Kaikki esillä olevat the Kylie Shop -kauppaan kuuluvat vaatteet eivät ole ostettavina. Mikäli niitä halutaan ostaa, ne voidaan varata ennakkoon.

SONY DSC

18.20 Me olemme kaupan sisällä!! Musiikista huolehtii rennon oloinen DJ, joka soittaa lähinnä Tygan biisejä (of course). Kauppa on todella “cool” ja erilainen kuin muut perus meikkikaupat. Kaikki tuotteet ovat seinillä, eikä kaupan keskellä ole muuta kuin kassat. Et voi unohtaa, että ollaan Kylien kaupassa sillä hänen nimensä on kaikkialla – myös neon pinkkinä valoina seinillä. Lähtiessämme kaupasta, Kylien tiimi täydentää tuotevalikoiman ja näin pitää huolen siitä, että kauppa pysyy hyvän ja houkuttelevan näköisenä.

SONY DSC

18.40 Vuoromme on ohi! Lähden kaupasta yhtä Kylien lippistä rikkaampana. Timin sisko löysi niin meikkejä kuin asusteitakin.

19.15 Heippa Kylie! 10 tunnin jonotuksen jälkeen jalat ovat aivan puhki ja mahat tyhjiä. (Kello yhden jälkeen ei saanut enää istua lattialla vaan piti seistä koko loppuaika. Tämä siksi koska ohittelija-ongelmaa yritettiin selvittää ja ihmisten yhtäkkinen nouseminen lattialta olisi ollut kyseenalaista).

SONY DSC

Koko kokemus oli kyllä aivan huikea! Vaikka olen nähnyt monia julkisuuksia, heidän kohtaaminen on aina yhtä jännittävää. Tunnelma oli juuri niin katossa kuin osasi kuvitellakin. Jännitys oli käsinkosketeltava. Me kaikki loimme niin hyvän fiiliksen koko päivään, että Kylien vihaajatkin olisivat varmasti fanittaneet häntä, edes hetken. Tällaisissa tapahtumissa se mikä minulle merkitsee eniten ei ole kenet olen nähnyt vaan kuinka hyvän energian ja tunnelman ympäröimänä olen ollut. Vaikka Kylie tuotti pettymyksen olemalla niin neutraali fanejaan kohtaan, 10 tunnin jonotus oli silti sen arvoista! Sain nähdä Kylien, Tygan ja Kris Jennerin vajaa kahden metrin päässä, sillä olimme silloin siinä reunassa, jonka ohi he kulkivat. Olen niin onnekas, että olen jo saanut kokea monia, upeita kerran-elämässä kokemuksia elämäni aikana. Onneksi nämä kokemukset eivät lopu tähän, vaan tämä on vasta alkua… 😉

SONY DSC


Good products… bad Kylie.

You would have thought that when Kylie Jenner’s store, the biggest achievement of her life so far, opened its’ doors to the public for the first time, she would be there to greet, thank and entertain her many eager fans. Not a single thank you speech was given – which definitely surprised many of us. Kylie was very aloof and could not have seemed more disinterested in her day and her fans.

 5. am My alarm goes off and I start getting ready for the big day. My sister in law slept over the previous night so we could leave very early in the AM.

6. am Our car leaves the driveway. I am praying we don’t hit crazy LA traffic!

7.50 am We are inside the Westfield Topanga mall. The doors opened at 6. am. We rushed in to find that there was already a long long line for the store. This confused us because there was no camping allowed the night before.

8.45 am After much anticipation, Kylie makes her first appearance. She is surrounded by security staff. She greets the first fans in line that have waited since 3 in the morning. The lucky ones are able to take selfies with the make-up goddess. It is difficult for most people to get even a glimpse of her. As quickly as she came she left with her entourage.

9.15 am I, along with two other girls, get interviewed for a website! This experience has already been unbelievable and the interview makes it even better! (I will link the website as soon as they publish it).

10.15 am The first 20 people rush inside the store. They are given 30 minutes time to shop til’ they drop.Those who were subscribed to her app are allowed to be the first ones to see the store of King Kylie before the doors officially open at 10.00 am.

12.45 pm Kylie, Tyga, Jordyn Woods and Kris Jenner make an appearance. The entire mall is in bedlam. In all the chaos, all the fences are knocked over. At first, everyone is screaming “Kylie!” or “We love you!” The screams then become chants of “Kylie! Kylie! Kylie!” The entourage entered the store. No selfies, no thank you’s… nothing. After the crowd had settled, we looked to find that dozens – maybe more – people had cut in line.

– The Kylie Cosmetics crew served snacks and drink during the whole time. All for free. –

4.15 pm We finally move to the last line section. Now it should not take any longer than two hours to get to the make-up paradise.

6.00 pm Finally! We are moved next to the doors of the store and given the wristbands that serve as entry tickets. Final instructions are given. 20 minutes to shop. All of the clothing items in the store is for show and placing orders only. None of it can actually be purchased now.

6.20 pm We are inside the store! There is a DJ inside playing music, mostly Tyga’s songs (obviously). The store looks very edgy and naturally “cool.” It has a unique layout for a makeup store. You can’t forget that it’s Kylie’s store because her name is on everything – including bright pink neon lights on the walls.  All of the products are very neatly displayed. The Kylie Krew restocks the store after every group of 20 shoppers leave to make sure the store looks good.

6:40 pm Our time is up. We head to the cash register. The only item I leave with is a blue cap. The sister-in-law buys various accessories and a few lip products.

7.15 pm Bye Kylie! 10 hours in line, sore feet and rumbling stomachs mean it’s time to head back home.

The whole experience was awesome! Even though I have seen many celebrities before, it never gets old. Everyone was in suspense. The atmosphere was very intense. This would have made even the Kylie haters love her, at least temporarily. What matters most to me isn’t what or who I saw, but that I was able to experience the energy of the even and all of the people. The spirit is everything when it comes to events like this. Even though Kylie disappointed many of us by not showing gratitude to all the fans who came out to support her, the 10 hours of wait was totally worth it. Events like these are once-in-a-lifetime occasions. I am so lucky to have already experienced so many once-in-a-lifetime events like this one. And fortunately, it doesn’t look like the events are stopping here… 😉

Share:
Share

Leave a Reply