TRAVEL DREAMS FOR 2018

Monet aloittavat uuden vuoden suunnittelemalla tulevaa vuotta ja elämäänsä ylipäätään. Itse en ole kova suunnittelija kun puhutaan niinkin pitkistä ajanjaksoista kuin kokonaisista vuosista. Kyllähän isoja elämääni vaikuttavia asioita mietin, mutta ylipäänsä otteeni elämään on aika rento. Kun puhutaan matkustamisesta, niin siinä kyllä alkaa kynä ja vihko laulamaan! Rakastan matkustamista ja eri matkojen suunnitteluja – tai edes niistä haaveilemista. Tässä onkin lista kohteista, joihin haluaisin seuraavaksi suunnata. Muutamaan näistä saatammekin matkustaa tämän vuoden puolella! 😉

Marokko – Olen ollut kerran Afrikassa ja sekin oli melkoisessa turistirysässä Egyptissä. Tämä kulttuuri on kokonaan jäänyt taka-alalle matkusteluissani, mutta haluaisin sen kuitenkin hirveästi kokea. Erityisesti Casablanca on kaupunki, jossa haluaisin käydä!

Kapkaupunki – Myös Etelä-Afrikka on ollut matkustuslistalla jo pitkään, mutta vielä se ei ole toteutunut. Kapkaupungista tulee mieleen sininen meri, villi luonto ja tietysti vanha kunnon Afrikan tähti!

Pariisi – Kaksikin kertaa olen ollut jo ollut jalka ovella lähdössä Pariisiin – kerran Suomesta ja kerran täältä Jenkeistä – mutta suunnitelmat ovat peruuntuneet viime hetkillä. Pariisi on ainoa suuri Euroopan kaupungeista, jossa en ole käynyt.

New York – Nykissä olen kyllä käynyt, mutta olin koko matkan aikana niin kipeä, etten pystynyt lähteä hotellihuoneesta. Siis en edes hotellin aamiaiselle asti. Ainoat muistot ovat automatkoista ja siitä yhdestä ainoasta päivästä, kun pystyin hotellilta poistua ja näin mm. Vapaudenpatsaan, Time Squaren ja Central Parkin.

Pieni, eksoottinen saari – Tällä tarkoitan ehkä juuri Balia, Fijiä, Malediivejä yms muita saaria, joissa on turkoosia vettä, värikkäitä kaloja ja rantaviivaa horisonttiin asti. Thaimaa ja Havaiji on koettu, mutta haluaisin jotakin vieläkin eksoottisempaa ja eksklusiivisempaa.

Kuuba – Väli-Amerikka on vielä tuntematonta aluetta ja mikä parhain maa aloittaa sen valloittaminen kun Kuuba! Se on niin eloisa ja värikäs – kulttuuriltaan ja autoiltaan!

Kuvat: Pinterest


Many start a new year by planning their travels and the rest of the major events on their calendar. I’m not too big of a planner when it comes to a whole 12-months. Don’t get me wrong, I do plan things ahead, but they are major life events and such. But planning what I’ll do during what month, with who, and what I’ll wear, and what time?! That’s too complicated and it makes my life miserable! However, when it comes to traveling, well now we’re talking! I love traveling and planning to travel. Here’s a list of my dream destinations. Maybe we’ll even visit a few of them this year! 😉

Morocco – I’ve been to Africa once before and that was in Egypt, in a city filled with tourists. For some reason, this part of the world and its culture has been left out of my travels completely and I want to fix that. Casablanca is particularly a town I really want to visit!

Cape Town – Same goes here; another African city I want to experience. South Africa reminds me of blue ocean, wild life, and of course, the Finnish board game called “The African star”.

Paris – Actually, there has been two times that I’ve already had my bag packed for Paris – once in Finland and the other time in L.A. – but my plans got cancelled. Paris is the only big European city that I have yet to visit.

New York – I’ve actually been to NYC once before. But during that whole trip, I was so sick I literally couldn’t even leave the hotel room. I mean, I didn’t even go downstairs to eat breakfast. The only memories I have of the trip is from the car rides from the airport, to the hotel, and back. There was one day that I felt good and I saw a few landmarks like Times Square, Central Park, and the Statue of Liberty.

An exotic small island – By this I mean Bali, Fiji, Maldives, or some other island that has turquoise clear water, colorful fishes, and coastline till the horizon. I already have been to Thailand and Hawaii, but this time I’d like to experiment something even more exotic and exclusive.

Cuba – Central-America is a whole new territory for me, and what a better way to start exploring it than Cuba! It is so lovely and colorful – when it comes to both its culture and cars lol!

Share:
Share

Leave a Reply